tiistai 20. marraskuuta 2012
Muutoksia
Heippa! Olen tässä ajatellut jo jonkinaikaa, että kertoisin tässä blogissa myös muustakin kuin vain tanssiharrastuksestani. Onhan minulla toinenkin blogi, jossa minun pitäisi käsitellä enemmän muotia ym. lifestyle aiheita, mutta jostain kumman systä, koneeni ei suostu päivittämään blogia. En tiedä miksi! Siksi ajattelin, että tästä blogista tulisikin enemmän lifestyle blogi, joka tanssin ohella käsittelee muotia ym. tanssia unohtamatta!
tiistai 13. marraskuuta 2012
Kipeenä!
Nyt sitten pitikin tulla kipeeksi kun olisi niin paljon tärkeitä harjoituksia näytöksiin liittyen! Ja mä vaan täällä kotona poden jotain tyhmää kuumetautia, enkä pääse treenaamaan! En malta odottaa, että tulen terveeksi ja pääsen taas tanssimaan ja kouluun. No, nyt sitten näköjään pitää vain levätä ja ottaa rauhallisesti niin en tulisi ainakaan enempää kipeäksi! No täytyy vaan toivoa parasta. Tälläkertaa mulla ei ole laittaa tänne mitään julkaisukelpoisia kuvia, mutta ensikerralla lupaan laittaa myös kuvia!
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Moikka taas!
Olen taas ollut kiireinen treenien kanssa. Eilen aamulla tanssimassa piti olla jo kymmenen aikaan ja aamulla herääminen tuskin onnistui. Onneksi nyt on sentään tmän päivän saanut levätä kotona. Olen ollut hieman kipeänä, tosin onneksi tänään ei ollut treenejä, joten en menettänyt mitään. Toivottavasti paranen pian, niin en joutuisi olemaan tanssista pois vielä juuri ennen näytös harjoituksia! Isänpäivää on vietetty ihan perinteisesti syömällä hyvin ja antamalla kortti... Miten te olette viettäneet isänpäivää?
Tarvitsen taas uudet kärkitossut! Nämä ovat ollet minulla vain hieman alle kaksi kuukautta ja kärjet ovat jo niin pehmeät, ettei niillä voi enää tanssia! Tähän asti minulla on ollut Grishko:n tossut. Onko teillä kokemuksia muista tossumerkeistä? Voitteko kertoa mistä olette itse tykännet?
Tässä nyt kuitenkin kuvat näistä tossuista... Näyttävät tässä kuvassa paremmilta kuin mitä oikeasti tällähetkellä ovat. :)
Uudet lukijat ovat tervetulleita!
Uudet lukijat ovat tervetulleita!
torstai 8. marraskuuta 2012
Kysymyspostaus
Heippa! On minusta aika ihanaa, että vaikka olen blogia kirjoittanut vain muutaman päivän on minua jo pyydety tekemään postaus jossa kerron itsestäni 20 asiaa. Tässä niitä nyt sitten tulee!
Tässä on esimerkkejä siitä, kuinka hedelmillä voi herkutella terveellisesti :)
- Olen rohkea ja äkkipikainen ja kimmastun helposti.
- Olen kaksikielinen ja puhun tällähetkellä viittä eri kieltä sujuvasti. Nämä kielet ovat suomi,englanti,ranska,ruotsi ja englanti.
- Olen taipuvainen huolehtimaan liikaa asioista, vaikka ne olisivat vain pieniä.
- Olen monien ihmisten mielestä erittäin empaattinen. Olenkin kuuntelija, jolle monet ystäväni jakavat murheensa ja olen tästä piirteestäni ylpeä.
- Päältäpäin minua kuvaavat sanat vilkas, rohkea, rämäpää, itsevarma, pippurinen ja lempeä.
- Musiikkimakuni on laaja. Kuuntelen paljon poppia ja jazzia. Musiikki on minulle tärkeää, koska olen musikaalinen ihminen.
- Minulla on Grishkon kärkitossut.
- Rakastan tanssia yli kaiken!
- Olen innokas kokkaamaan, ja tykkään kokeilla paljon uusia reseptejä ym.
- Olen lukutoukka ja luen todella paljon.
- Seuraan aktiivisesti muotia.
- Eläimet ovat mielestäni ihania!
- Olen perfektionisti.
- Olen kiinostunut Japanilaisesta kulttuurista ja muodista.
- Pelkään hämähäkkejä kamalasti!
- Lempikouluaineeni ovat fysiikka ja matematiikka ja inhokkiaineitani ovat kuvis ja biologia.
- Arvostan yrittämistä, ei haittaa vaikkei onnistuisi, onpahan ainakin yrittänyt!
- Ompeleminen on kivaa!
- En pidä tietokoneella pelaamisesta.
- Olen hyvä koulussa. :)
Tässä on esimerkkejä siitä, kuinka hedelmillä voi herkutella terveellisesti :)
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
Tanssikamoja osa 1
Ajattelin tehdä postauksen mun tanssitavaroista, kun mun mielestä se on aika perus juttu jonka olisi ihan hyvä löytyä tanssiblogista.
Joo, tässä nyt on osa mun tanssikamoista osa vanhoja ja osa edelleen käytössä olevia. Tässä ei siis ole kaikkia tavaroita ja pukuja yms, lisää on vielä tulossa...
Tänään olin tanssitreeneissä ja no oli rankat treenit kuten tavallisesti. Onneksi ehdin syödä aina vähän välipalaa koulun ja tanssin välissä! Läksyt ne vain aina vähän tahtoo jäädä tekemättä, kun tanssi vie niin paljon aikaa... Tässä nyt sitten on näitä kuvia niistä tanssikamoista!
Sininen vanha balettipuku...
Tässä on mun mustat lämppäshortsit, joita käytän usein ennen tanssituntia.
Sininen sifonkinen kietaisuhame... ;)
Kone ei suostunut lataamaan kaikkia kuvia, mutta laitan sitten ensi kerralla lisää!
Joo, tässä nyt on osa mun tanssikamoista osa vanhoja ja osa edelleen käytössä olevia. Tässä ei siis ole kaikkia tavaroita ja pukuja yms, lisää on vielä tulossa...
Tänään olin tanssitreeneissä ja no oli rankat treenit kuten tavallisesti. Onneksi ehdin syödä aina vähän välipalaa koulun ja tanssin välissä! Läksyt ne vain aina vähän tahtoo jäädä tekemättä, kun tanssi vie niin paljon aikaa... Tässä nyt sitten on näitä kuvia niistä tanssikamoista!
Sininen vanha balettipuku...
Tässä on mun mustat lämppäshortsit, joita käytän usein ennen tanssituntia.
Sininen sifonkinen kietaisuhame... ;)
Kone ei suostunut lataamaan kaikkia kuvia, mutta laitan sitten ensi kerralla lisää!
tiistai 6. marraskuuta 2012
Rainy days make me sad...
Moikka!
Inhoan sadepäiviä yli kaiken! Varsinkin sitä kun sataa räntää... Mulla ei nyt kyllä tänään ollut mitään ihmeellistä kerrottavaa, muutakuin että olin kahdissa harjoituksissa ilman minuuttiakaan taukoa. Alaselkä on yhtäkkiä tullut hirveän kipeäksi ja kroppa on muutenkin aika kovilla, koska kun tanssin, teen sen myös täysillä! Koulussa, no menee ihan hyvin. En tiedä kuinka ehdin aina tehdä kaikki läksyt, syödä ja nukkua ja panosataa, sekä lukea kokeisiin, koska välillä tosiaan tuntuu, etten millään ehdi tehdä kaikkea ja että laiminlyön velvollisuuksiani... No, kyllä mä pärjään.. :) Ainakin luulisin niin ;) Onneksi perhe ja kaverit ovat ymmärtäväisiä ja koulussakin suurin osa opettajista ymmärtää, että tanssi vie mun kaiken ajan. Olen muuten myös ajatellut, että voisin tehdä nyt sellaisen kunto-ohjelman joka myös kestää, koska aina joskus kun päätän aloittaa kuntoilun ihan kunnolla, niin jotenkin se vain jää... No nyt olen aloittanut ja ainakin toistaiseksi pitänyt kiinni suunnitelmasta. Toki venyttelen joka päivä vähintään jokatoinen päivä ja käyn aina sillointällöin lenkiilä ja teen lihaksia, mutta ajattelin että voisin ihan hyvin tehdä kaiken paljon säännöllisemmin. Ehkä onnistun tälläkertaa! Kertokaa muuten mitä vinkkejä teillä on kuntoilun suhteen ja onko teillä mitään hyviä kikkoja jolla saatte motivaation pysymään yllä?
| Tässää on muuten suklaakakku jonka leivoin hiljattain... (juu ja sehän liitty aiheeseen, mutta en muutakaan keksinyt...) |
maanantai 5. marraskuuta 2012
Hellouh!
Olen pirteä tansijanalku Suomesta, joka rakastaa tanssimista, muotia, bloggaamista ja musiikkia. Halusin tehdä tanssiblogin koska blogi on juuri sopiva paikka kaikelle tanssi-intoilulle yms. Olen harrastanut tansia nyt noin 8 vuotta ja siitä on hiljalleen muodostunut elämäntapa! Tanssin tälläkertaa vain viisi kertaa viikossa, mutta toivon todella että saan lisättyä ainakin kahdeksaan kertaan viikossa.Syy siihen miksi minulla ei ole ollut oikein mahdollisuutta harrastaa ennen lisää on ollut se, että aikataulun kannalta se olisi tullut liian raskaaksi. Nyt kuitenkin toivon että viimeistään ensi syksynä saisin aloittaa karakteri ja jazz tunnit. Tällähetkellä harrastan balettia ja yhtä toista tanssilajia josta kerron sitten myöhemmin. Blogini tarkoituksena on kuitenkin käsitellä enemmän baletti harrastustani kuin muita harrastuksiani, tosin toki postailen aina välillä niistäkin.
Tilaa:
Kommentit (Atom)
